Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 1.12.2021
HELSINGIN SANOMAT kertoi (29.11.) julkisen liikenteen tarkastusmaksuista, joista vuositasolla ulosottoon etenee noin 40–45 prosenttia. Me allekirjoittaneet Helsingin seudun liikenteen (HSL) hallituksen jäsenet näemme nykyisessä tarkastusmaksujärjestelmässä ja sitä koskevassa lainsäädännössä lukuisia ongelmia, joista kriittisin on nuoriin kohdistuvat ulosotot.
Helsingin yliopiston tuoreen selvityksen mukaan ylivelkaantuminen on kymmenen viime vuoden aikana lisääntynyt kaikilla käytetyillä mittareilla. Tarkastusmaksut mainitaan selvityksessä yhtenä harvoista alaikäisten ylivelkaantumiseen johtavista tekijöistä, mikä johtuu siitä, että tarkastusmaksu on suoraan ulosottokelpoinen. Mikäli esimerkiksi toisella asteella opiskelevalla nuorella ei ole seitsemän päivän määräajan puitteissa varaa maksaa 80 euron maksua, se siirtyy automaattisesti ulosottoon. Samalla riski maksuhäiriömerkintään kasvaa. Tilanne on myös omiaan lisäämään välinpitämättömyyttä uusia maksumääräyksiä kohtaan.
Ylivelkaantumiskierteeseen joutuminen ja maksuhäiriömerkinnän saaminen jo ennen täysi-ikäisyyttä ei ole yksilön eikä yhteiskunnan edun mukaista. Seuraamukset, joita unohtuneesta lipusta voi pahimmillaan aiheutua, ovat täysin kohtuuttomia suhteessa rikkeeseen. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastot siirtävät saatavansa perittäväksi vasta noin 60 vuorokauden kuluttua eräpäivästä. Perintä koskee kaikkia 18 vuotta täyttäneitä.
Kuten HS:n jutun lipuntarkastajakin totesi, liputta matkustaminen kertoo usein heikosta taloudellisesta tilanteesta. Joukkoliikenne on julkinen palvelu, jonka pitäisi luoda kaikille ihmisille mahdollisuuksia elämään eikä kaventaa niitä.
Tuulia Pitkänen (sd)
Maria Outinen (sd)
Elina Kauppila (vas)
HSL:n hallituksen jäseniä